maanantai 15. helmikuuta 2016

Lapset mukaan suunnitteluun


Taikapilvessä otettiin kevään tavoitteeksi saada lapsen ääni kuuluville. Lapset otetaan toiminnan suunnitteluun mukaan aktiivisemmin. Sen myötä Taikapilvessä alkoi tammikuussa Viikon lapsi-projekti. 

Kevätkauden aikana jokainen Taikapilven lapsi saa olla vuorollaan Viikon lapsi. Viikon lapsi arvotaan aina perjantaisin. 
Viikon lasta huomioidaan viikon aikana monin tavoin.  Hän saa muun muassa:
         *  Suunnitella viikon ohjelmaa koko lapsiryhmälle
          * Ottaa ruoan ensimmäisenä
          * Valita leikkipaikan ja –kaverit
          * Tuoda oman lelun halutessaaan päiväkotiin joka päivä
          * Olla erityisen paljon esillä kuluvan viikon aikana 

Lisäksi Viikon lapsesta kootaan seinälle valokuvanäyttely kotoa tuoduista valokuvista. Haluaisimme nähdä valokuvia hänen elämänsä varrelta, merkityksellisistä tapahtumista ja eri ikäkausista. Vanhemmat täyttävät kotona myös haastattelulomakeen yhdessä lapsen kanssa, joka luetaan päiväpiirissä muille lapsille, sekä laitetaan seinälle esille kuvien kanssa.



Tässä yksi viikkosuunnitelma
Viikon lapsena olo on ollut todella tärkeä lapsille. Perjantaista arvontaa odotetaan kuumeisesti ja kun arvonta osuu kohdalle, ovat ilmeet todella riemukkaita :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta :) Tervetuloa uudestaan!