torstai 15. lokakuuta 2015

Tulen ja liekin luontoretket ovat alkaneet

Tiistaina 6.10. alkoivat taas Lentäjäntien viikoittaiset luontoretket lähimetsään. Tulen ja Liekki-ryhmän lapset on jaettu kolmeen eri ryhmään iän mukaan ja retkillä on mukana myös kasvattajia yli ryhmärajojen. Retket ovat etukäteen suunniteltua toimintaa ja perusrunko retkillä on aina samanlainen. Luontokerhon alussa on ohjattua toimintaa, jossa tutustutaan luontoon ja retken lopuksi on lasten vapaalle leikille ja tutkimiselle aikaa.

Metsäretkien tavoitteet:
-oppia kunnioittamaan luontoa
-tutustua kasveihin ja eläimiin leikkien kautta
-leikkiminen ja viihtyminen luonnossa joka säällä
-kehon hallinta
-motoriset taidot


Tiistaina 13.10. oli talon viskareiden eli 5-vuotiaden retkipäivä. Retkellä lapset rakensivat siilille talvipesää, jonne siili laitettiin talviunille. Lapset pohtivat kovasti, onko siili oikea. 

Pesäksi lapset keräsivät kuivia lehtiä, heinää, sammalta ja havunneulasia. Löydettiimpä siilille pesään oviaukkokin taipuneesta puunoksasta. 

 "Kato mite korkeella mie oon!" -Adina-

"Mie haen lisää keppejä." -Lotta-

"Täs on meijän alus. Se on egyptiläine mestarialus." -Miika-

Luontokerhossa lapset oppivat yhteistyötaitoja ja nauttivat yhdessäolosta sulassa sovussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailusta :) Tervetuloa uudestaan!